Seura poikkeustilassa

24.3.2020

Hyvä seuran jäsen,

Tässä tiedotteessa on sinulle tärkeää asiaa – luethan tarkkaan!

Olemme valtakunnallisesti hyvin erikoislaatuisessa tilanteessa. Seuratoiminta on koko muun yhteiskunnan myötä hiljentynyt nyt, kun harrastus- ja kilpailutoimintaa ei voida järjestää koronavirustilanteen vuoksi. Tämä aiheuttaa urheiluseuroille mittavia taloudellisia haasteita – niin myös meille. Haasteita tuo myös viime vuoden tulos, joka oli negatiivinen.

Seuralla on edelleen kiinteitä kuluja ja velvoitteita, jotka meidän on hoidettava varmistaaksemme seuran toimintaedellytykset myös tulevalla syyskaudella. Taataksemme seuratoiminnan jatkuvuuden laskutamme kevätkauden valmennusmaksun 2. erän normaalisti. Toivomme kaikilta ymmärrystä maksujen suhteen ja tulemme tarkistelemaan kausimaksuja vielä, kun tämän koronavirustilanteen lopulliset vaikutukset ovat selvillä.

Seuran valmennustoiminnan ollessa koronaviruksen vuoksi tauolla, jatkuu silti seuran kehittäminen ja tulevan kauden suunnittelu. Syksyn ryhmäjaot valmistellaan ja julkaistaan toukokuussa.

Tauon aikana tarjoamme mahdollisuuksien mukaan etäohjausta, omatoimiharjoitteita ja taustatukea uimareille. Toiminta käynnistetään uudelleen heti, kun poikkeustilan säädökset puretaan ja ryhmäharjoittelu tulee jälleen mahdolliseksi – toivottavasti pääsemme myös altaaseen vielä ennen syksyä.

Kurssitoiminnan osalta nyt myynnissä olevat kurssit siirretään seuraavaan mahdolliseen ajankohtaan.

Vallitsevasta tilanteesta johtuen seura aloitti myös yt-neuvottelut kk-palkkaisen henkilöstön kanssa turvatakseen toimintaedellytykset myös poikkeustilan jälkeen. Neuvottelujen lopputuloksena päädyttiin max. 90 päivän lomautuksiin.

Seuran kevätkokous (21.4.2020) siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

Toivomme näiden toimenpiteiden varmistavan seuran elinvoimaisuuden pitkälle tulevaisuuteen. Uskomme yhdessä tekemisen voimaan.

Pidetään itsemme terveinä ja toivotaan mahdollisimman pikaista paluuta altaan reunalle.

Kiitos, kun olet SiWalainen!